Edellisestä päivityksestä on aikaa liki puolitoista vuotta. Sinä aikana on tapahtunut paljon.
Ero, muutto Riihimäelle, uusi suhde, työpaikka, kouluun hakeminen... Kaikenlaista jännää, pientä ja suurta,
josta ei jostain syystä vain tullut piirrettyä/kirjoitettua mitään.

Nytkin asiaa olisi kovin paljon, mutta en vain tiedä miten pukisin kaiken sanoiksi, mitä kaikkea kertoisin ja mikä olisi oleellista.
Vanhat merkinnät tuntuvat naiiveilta ja tyhmiltä, siellä on paljon asioita jotka tällä hetkellä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Toijalasta muuttaessa mukana muutti kaksi kissaa, Nelli ja Läpä (aka. Läiskä), Tikka (Dante), Leevi ja Tintis (Riiviö) jäi exälle ja viimeksi mainittu pikkupirulainen nukku sen kesän aikana pois. Kahdesta muusta kissasta en sitten tiiäkkään mitään, kuten en exästäkään, enkä haluakkaan tietää.

Uusi parisuhde on pelastanu paljon, muokannut minua ihmisenä ja auttanut kestämään vaikeitakin hetkiä. Muuttoja on Toijalasta muuton jälkeen kertynyt kolme, kaikki kämpät tosin olleet samasta kaupungista. Nyt vain toivon, että pääsen kouluun, mikä puolestaan meinaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas uutta muuttoa, tällä kertaa taas saman katon alle nykyisen siipan kanssa.

En jaksa nyt naputtaa enempää. Jos joku lukee ja tahtoo tietää lisää, niin kysyy. Vastaan tokkiisa ^^